Syöpähoidot kliinisissä lääketutkimuksissa – toivoa munasarjasyöpäpotilaille

Tiia Pelkonen & Chiara Facciotto
(English version here)

Munasarjasyöpäpotilaiden elinajan odote on parantunut tuskastuttavan hitaasti viime vuosikymmeninä; edelleen vain vajaa puolet potilaista on elossa viiden vuoden kuluessa diagnoosista. Perus- ja kliiniset tutkimukset ovat kuitenkin tuottamassa tulosta, ja uusia lääkehoitoja on vihdoin tulossa sairaanhoitoon.

Selvittääksemme, mitä uusille lääkkeille tapahtuu kliinisen lääketutkimuksen vaiheessa, haastattelimme gynekologisen onkologian erikoislääkäriä Johanna Hynnistä Turun yliopistollisesta keskussairaalasta. Käymme tässä läpi mitä kliiniset lääketutkimukset käytännössä tarkoittavat, mitä rajoituksia niillä on, ja mitä hyötyjä niistä voi olla potilaalle.

Mitä kliininen lääketutkimus pitää sisällään?

Lääkeaineen täytyy käydä läpi eri perus- ja kliinisen tutkimuksen vaiheita ennen kuin se voidaan hyväksyä potilaskäyttöön. Lääkekehityksessä keskimäärin vain yksi 10 000 alustavasta lääkeaineesta päätyy käyttöön keskimäärin 10 vuoden tutkimusten jälkeen. Kliiniset tutkimukset on jaettu kolmeen vaiheeseen ennen lääkkeen hyväksymistä:

• 1. vaiheessa tutkitaan lääkeaineen turvallisuutta, annostusta ja sivuvaikutuksia ihmisen elimistössä.
• 2. vaiheessa tutkitaan onko lääkeaineella haluttu vaikutus sairauteen ja kerätään lisätietoa sen turvallisuudesta suuremmalla määrällä koehenkilöitä (100-300).
• 3. vaiheessa lääkkeen vaikuttavuus vahvistetaan suuremmalla joukolla koehenkilöitä (1000-3000), verrataan sen vaikutusta muihin hoitoihin ja kerätään edelleen lisätietoa turvallisuudesta ja sivuvaikutuksista.

Lääkkeen saatua viranomaisten hyväksynnän, sen käytöstä kerätään edelleen lisätietoa (mm. raportoidut sivuvaikutukset), jota käytetään annostuksen ja turvallisuustietojen päivittämiseen, jos tarpeen (4. vaihe). Sivuvaikutusten raportointi on tärkeää, koska jotkut vaikutuksista ovat niin harvinaisia, että ne havaitaan vasta kun lääke on yleisesti käytössä.

Ennen kuin lääkeaine otetaan kliinisiin tutkimuksiin, sen täytyy läpäistä solu- ja eläinkokeet, joista saadaan alustavaa tietoa aineen turvallisuudesta, farmakodynamiikasta (miten lääkeaine vaikuttaa elimistöön) ja farmakokinetiikasta (miten elimistö vaikuttaa lääkeaineeseen). Tietoa saattaa olla myös ns. 0-vaiheen kliinisistä kokeista, eli ensimmäiset ihmiskokeet pienellä määrällä koehenkilöitä. Näiden tutkimusten perusteella voidaan arvioida alustavasti lääkeaineen annostusta ja kuinka usein sitä voi ottaa (lisätietoa esim. Lääketutkimukset -sivuilta).

Kliinisen tutkimuksen 1. vaiheessa tutkitaan vain sitä, pystyykö ihmiselimistö sietämään lääkettä, ei lääkkeen tehokkuutta sairauteen. Normaalisti 1. vaiheessa tutkimushenkilöt ovat terveitä vapaaehtoisia, mutta syöpätutkimus poikkeaa tästä, koska sytostaatteja ei voi antaa terveille ihmisille. Ensimmäisen vaiheen syöpälääkkeitä tutkitaan potilailla, joille käytössä olevat hoidot eivät enää tehoa, ja jotka ovat valmiita kokeilemaan uusia lääkkeitä, vaikka niiden hyödystä ei ole takeita. Turun yliopistollisella keskussairaalalla on tällä hetkellä meneillään muutama 3. vaiheen lääketutkimus munasarjasyövässä. Näissä tutkimuksissa kaikki tutkimushenkilöt saavat siis normaalin lääkehoidon lisäksi joko tutkittavaa lääkettä (esim. immunologisia lääkkeitä tai PARP-estäjiä) tai lumelääkettä.

Kuka suunnittelee ja toteuttaa kliinisiä tutkimuksia?

Suurimman osan kliinisistä lääketutkimuksista suunnittelee lääketeollisuuden yritykset, kun niillä on yhdiste, jota haluavat testata ja myydä. Yritykset ottavat yleensä yhteyttä yhdistyksiin, kuten pohjoismaiseen gynekologien yhdistykseen (NSGO), joiden jäsenet päättävät yhdessä onko tutkimus sellainen johon halutaan osallistua. Jos päätös on puoltava, kysytään jäsenmaiden sairaaloilta halukkuutta osallistua tutkimukseen. Nykyään lähes kaikki kliiniset tutkimukset toteutetaan suurina kansainvälisinä yhteistyöhankkeina, joihin osallistuu lukuisia sairaaloita. Eritoten harvinaisempien sairauksien tutkimuksessa tarvitaan useita sairaaloita, jotta tutkimukseen saadaan mukaan tarpeeksi potilaita.

Sairaalan lähdettyä mukaan kliiniseen tutkimukseen, potilaita hoitavat lääkärit tunnistavat ne potilaat, jotka täyttävät tutkimuksen kriteerit, selittävät heille mistä tutkimuksessa on kyse ja pyytävät allekirjoittamaan suostumuslomakkeen. Seuraavaksi kudosnäyte, jonka perusteella patologi diagnosoi syövän, lähetetään usein tutkimuksesta vastaavalle taholle, joka tarkistaa diagnoosin ja vahvistaa, että potilas voidaan ottaa mukaan tutkimukseen.

Kuinka varmistetaan että lääke on turvallinen käyttää?

Lääkkeen turvallisuutta seurataan esim. verikokeilla, joilla mitataan lääkeaineen annostusta ja määrää veressä, ja mahdollisia vaurioita maksassa ja munuaisissa. Tutkimuspotilaita myös seurataan tarkasti. Potilaat täyttävät kyselylomakkeita ja kirjoittavat tuntemuksistaan ja siitä, millaisia sivuvaikutuksia kokevat. Se, kuinka vakavia sivuvaikutuksia voidaan pitää hyväksyttävinä, riippuu siitä, kuinka vaikuttava lääke on ja mitä sillä pyritään parantamaan. Nuori syöpäpotilas, joka lääkkeen ansiosta parantuu, todennäköisesti sietää vaikka puolen vuoden vuodelevon.  Mutta jos lääke vain pitkittää elinaikaa muutamalla kuukaudella, sen tulisi olla myös hyvin siedetty. Potilaille, joiden syöpä on jo pitkälle edennyt, elämänlaatu ja aika perheen kanssa on yleensä tärkeämpää.

Mitä rajoituksia kliinisillä lääketutkimuksilla on?

Ensimmäisen ja toisen vaiheen tutkimuksissa on luonnollisesti riskinsä, koska potilaille annetaan uusia yhdisteitä, joiden turvallisuudesta ei ole täyttä varmuutta. Kolmannen vaiheen lääkkeen pitäisi jo olla turvallinen.

Potilailla voi myös olla suuria odotuksia siitä, että tutkimuslääke parantaa heidät, mutta he saattavat olla lumelääkeryhmässä. Ja vaikka heille annettaisiin tutkittavaa lääkettä, seurauksena voi olla sivuvaikutuksia ilman varsinaista hyötyä. Siksi on tärkeää, että potilaat perehtyvät hyvin tutkimuksen tavoitteisiin ennen siihen osallistumista.

Tutkimukseen osallistuminen tarkoittaa osalle potilaista myös enemmän matkustamista, jos he asuvat kaukana sairaalasta. Osallistuminen on kuitenkin aina vapaaehtoista: kenenkään ei ole pakko ottaa osaa tutkimukseen, eikä siitä kieltäytyminen vaikuta millään tavalla hoitosuhteeseen. Suurin osa potilaista kuitenkin haluaa kysyttäessä osallistua kliinisiin lääketutkimuksiin.

Lapsille tai raskaana oleville naisille suunnattuja kliinisiä lääketutkimuksia on hyvin harvassa, mutta on tärkeää että tutkimuksissa on eri ikäryhmät edustettuna. Nuoret ja hyvässä kunnossa olevat potilaat osallistuvat tutkimuksiin muita useammin, joten tutkitulla lääkkeellä saattaa olla enemmän tai erilaisia sivuvaikutuksia vanhuksilla, raskaana olevilla tai lapsilla. Vaikka lääke hyväksyttäisiin aikuisten käyttöön, ei ole itsestään selvää saada sitä hyväksytyksi lapsille. Joissain tapauksissa lääkettä ei hyväksytä lapsille pelkästään siksi, että on liian vaikeaa tutkia onko sen käyttö heille turvallista.

Mitä hyötyjä kliiniseen tutkimukseen osallistumisesta on potilaille?

Tutkimuksiin osallistuvien potilaiden tilannetta seurataan vielä tarkemmin kuin muita, heiltä otetaan verikokeita ja kuvannetaan tietokonetomografialla useammin, ja tutkimushoitajat ja lääkärit tapaavat heitä hyvin usein.

Osallistuminen tutkimukseen saattaa olla potilaalle myös ainut keino saada lääkehoitoa, joka on jo hyväksytty myyntiin, mutta ei kyseiseen sairauteen tai sairauden vaiheeseen. Esimerkiksi PARP-estäjiä käytetään nykyään menestyksekkäästi uusiutuneeseen munasarjasyöpään, mutta on olemassa jo joitain erittäin lupaavia tuloksia (mm. Rivkin keskuksen uutinen englanniksi), joiden mukaan PARP-estäjistä olisi hyötyä munasarjasyövän hoidossa jo alusta saakka, kun syöpä ensimmäisen kerran todetaan. Tällä hetkellä suurin osa ensimmäisen diagnoosin saaneista munasarjasyöpäpotilaista voi saada PARP-estäjiä ainoastaan osana lääketutkimusta.

Jos olette potilas ja haluatte lisätietoa lääketutkimuksiin osallistumisesta, ottakaa yhteyttä omaan hoitavaan lääkäriinne. Tietoa käynnissä olevista lääketutkimuksista Suomessa ja maailmalla saa myös lääketutkimukset ja clinicaltrials -sivuilta.

---

Tähän kirjoitukseen haastateltu asiantuntija on Johanna Hynninen, LT, gynekologisen onkologian erikoislääkäri Turun yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikalta ja HERCULES tutkimuskonsortion jäsen.